Spam-runoudesta ja Juri Nummelinin kirjasta Bodice Ripper Apart

Spam on mielenkiintoinen kokeellisen runouden sara. Joku keksi, että sähköpostin usein tukkivia roskaposteja voi käyttää runoina. Kun spam-viestejä pätkitään cut-up-tekniikalla, tulokset voivat olla kiinnostavia. Spam-runoutta alettiin kirjoittaa Internetin käytön yleistyttyä. Toden teolla lajityyppi on lähtenyt lentoon vasta viime vuosina.

Juri Nummelinin englanninkielinen spam-runokirja Bodice Ripper Apart on ensimmäinen kokonaan tälle taidemuodolle omistettu kirja Suomessa. Aiemmin Mikael Brygger käytti kirjassaan Emily spam-viestejä.

Nummelin kutsuu kirjaa ”robottikirjallisuudeksi”. Tämä pitääkin paikkansa. Spam-runoudessa ja cut-upeissa yleensäkin tekijän rooli minimalisoituu. Tekijästä tulee järjestelijä, tekstien organisoija ja arkistoija. Pääosaan nousee teksti. Tekijä on tosin edelleen vastuussa siitä, onko sisältö kiinnostavaa vai ei. Bodice Ripper Apart on vähän niin ja näin. Kirjassa ei ole päätä eikä häntää, mutta se ei tietenkään tee siitä automaattisesti huonoa. Automaattikirjallisuus ei vaadi sisältöä. Muotoa Nummelinin kirjassa on.

Bodice Ripper Apart on kuin roskaposti muutenkin: paikoin erittäin kiinnostava, paikoin turha. Se on kuitenkin mielenkiintoinen uusi aluevaltaus suomalaisessa kokeellisessa runoudessa. Kirjan lopussa on Jussi Parikan mielenkiintoinen kommentti spam-kulttuurista. Se on niin hyvin kirjoitettu, että voisi olla enemmänkin kuin nykyisen muutaman sivun mittainen.

Ron Padgettin kirjasta Kuinka olla täydellinen

Ron Padgett

Miksi kääntää runoja? Useinhan merkitys ja pienet vivahteethan katoavat kielestä toiseen siirryttäessä; runoista tulee ikään kuin toisia. Mutta jo siinä on hyvä syy lyriikan kääntämiselle. Eikö jo ajatus, että lähdemateriaalista saadaan toinen, alkuperäistä muistuttava runo, ole täynnä mahdollisuuksia? Lisäksi käännöksen lukijat tutustuvat (kieltä osatessaan) mielellään alkukielisiinkiin runoihin. Tällä tavalla tehdään hyviä kirjoittajia tunnetuksi, levitetään runouden sanomaa.

Aki Salmela kirjoittaa Kuinka olla täydellinen -käännösvalikoiman esipuheessaan, kuinka Ron Padgett (s. 1942) ”ei ole yksi Yhdysvaltain tunnetuimmista tai edes merkittävimmistä nykyrunoilijoista.” Mutta ei se ole tärkeää. Padgett tuskin voittaa Nobel-palkintoa, mutta hänen tekstinsä ovat tietenkin siitä huolimatta lukemisen arvoisia.

On hienoa, että Padgettin kaltaista ja tyylistä runoilijaa saadaan suomeksi. Kuten sanottu, näin tehdään hyviä kirjoittajia tunnetuksi. Padgettin tekee hyväksi hänen ilmaisunsa yksinkertaisuus. Hän on hauska, satiirisella tyylillä kirjoittava runoilija. Hänen säkeensä avautuvat helposti, mutta niissä on silti syvyyttä ja melankoliaa.

Mikä parasta, Kuinka olla täydellinen sisältää yhden Padgettin aiemmin julkaisemattoman runon. ”Suomen lippu” -niminen teksti hykerryttää erityisesti (ja tietysti) kontekstinsa takia. Valintaperusteissa Salmela on osunut napakymppiin, eikä kokoelmakaan huono ole. Padgettin runous on lukukelpoista, vaikkakaan ei suurta.

V.S. Luoma-ahon kirjasta Ruumiita

poEsia-kustantamo jatkaa uudelleenprofiloitumistaan julkaisemalla V.S. Luoma-ahon (s. 1984) esikoiskokoelman Ruumiita. Kirja on kokeellishenkinen rykelmä proosarunoja. Siinä säkeet ja aiheet kietoutuvat toisiinsa. Kyse on siis eräänlaisesta sanallisesta ruumiista.

Kirja on jo ehtinyt herättämään pienimuotoista innostusta. Sen laadun huomioonottaen onkin harmi, ettei kirjaa julkaistu isommalta kustantamolta. Ehkä se johtuu kokonaissanoman puutteesta. Ruumiita ei ole erityisen hiottu kirja, mutta ei sen tarvitsekaan olla. Se etenee säksättäen, lukijaa sekoittaen.

Esteettisesti kirja ei ole onnistunut. Niin kannessa kuin taitossakin olisi parantamisen varaa. Toisaalta sisältö on voimakas ja herättelevä. Ruumiita ei ole helppolukuinen; sitä ei voi poimia pöydältä ja vain selailla. Tekstimassaan pitää paneutua, antaa sen viedä mukanaan. Kuten kaikki herättelevät runoteokset, Luoma-ahon kirja toimii suggestiivisella tasolla.

Muuta:

- Kirja kustantamon sivuilla

Tytti Heikkisen kirjasta Varjot astronauteista

Tytti Heikkinen (s. 1969) kirjoittaa kokeellista runoutta. Hän on nyt julkaissut kaksi kirjaa, molemmat poEsialta. Esikoinen, Täytetyn eläimen lämpö, sisälsi käännös- ja hakukoneiden avulla toteutettua runoutta. Uusin, Varjot astronauteista, jatkaa samoilla jäljillä.

Uuden kirjan alussa siteerataan suomalaisen kokeellisen runouden ehkä näkyvintä tekijää, Leevi Lehtoa. Lainauksessa väitetään aivan oikein, että mikä tahansa voi olla runoutta. Tätä filosofiaa Tytti Heikkinenkin toteuttaa.

Täytetyn eläimen lämpö sai viime vuonna innostuneen vastaanoton. Jopa niin innostuneen, että kirja oli Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkintoehdokkaana. Se on kokeelliselle runoudelle harvinaista.

Varjot astronauteista -kirjasta tulee väistämättä mieleen Teemu Mannisen muutaman vuoden takainen Lohikäärmeen poika. Heikkinen ei siis keksi pyörää uudestaan. Teinilehtien keskustelupalstoilta kootut "runot" sopisivat erinomaisesti Mannisen kirjaan.

Muutakin materiaalia toki on. Toinen Varjot astronauteista -kirjan sukulaisteos on Leevi Lehdon Ampauksia ympäripyörivästä raketista. Molemmat hyödyntävät jo olemassaolevaa materiaalia mielenkiintoisella tavalla. Kumpikin leikkii kielen loputtomilla mahdollisuuksilla ja hyödyntää niitä runoudessa.

Varjot astronauteista on yhtä aikaa raskasta ja helppoa luettavaa. Kirjasta ei saa helposti otetta; siinä ei oikeastaan ole punaista lankaa. Toisaalta lukemisen voi aloittaa mistä tahansa ja saada heti juonen päästä kiinni. Tämä helppo vaikeus on kaiken kokeellisen runouden ytimessä.

Muuta:

- Kirja kustantamon sivuilla