Super Nintendosta

Eri malleja

Super Nintendo täytti viime viikonloppuna kaksikymmentä vuotta. Tämä 16-bittinen pelikonsoli edusti aikansa huippuosaamista niin tekniikan kuin muotoilunkin osalta. Nykyään sen noin kolmen MHz:n keskusyksikkö on tietenkin naurettavan tehoton, mutta monet pelaavat konsolilla edelleen. Super Nintendolle julkaistiin monia loistavia pelejä, kuten Super Mario World, Super Mario World 2, Super Metroid, F-Zero ja The Legend of Zelda: A Link to the Past. Ne jättivät populaarikulttuuriin lähtemättömän jäljen.

Super Nintendon edeltäjä, Nintendo Entertainment System (NES), toi videopelit julkiseen tietoisuuteen. NES-konsolia myytiin maailmanlaajuisesti yli 60 miljoonaa kappaletta. Super Nintendo (SNES) jatkoi samalla linjalla, sillä sitäkin on myyty noin 50:n miljoonan kappaleen verran. Kone sementoi Nintendon aseman maailman johtavana pelitalona. Vasta 1990-luvun puolivälissä julkaistu PlayStation suisti Nintendon valtaistuimeltaan, jolla se istui yli kymmenen vuoden ajan.

Kymmenien loistavien pelien lisäksi Super Nintendolle julkaistiin myös monia innovatiivisia lisälaitteita. Game Boy -adapteri salli käsikonsolipelien pelaamisen TV-ruudulta. Super Scope oli maailman ensimmäinen raketinheitin-lisälaite ja SNES Mouse oli puolestaan ensimmäinen käyttökelpoinen konsolihiiri. Itse laitteestakin nähtiin useita eri versioita (kuvassa), jotka olivat toinen toistaan tyylikkäämpiä. Nykyään pelikonsolit näyttävät avaruusaluksilta, mutta ennen sentään osattiin muotoilla.

Suurin osa Super Nintendon parhaista peleistä tulivat Nintendolta itseltään. Yhtiö kehitti eteenpäin Marion, Zeldan ja Metroidin kaltaisia tavaramerkkejään, joita se käyttää edelleen. Muutama muukin julkaisija pääsi hyötymään Super Nintendon menestyksestä. Esimerkiksi Capcom (Street Fighter 2) ja Squaresoft (Chrono Trigger ja Final Fantasy VI) tekivät pelejä, jotka nykyään luetaan alan klassikkojen joukkoon.

Nintendo aiheutti lopulta oman mahalaskunsa. Se suunnitteli julkaisevansa kasetteja käyttävälle Super Nintendolle CD-lisälaitteen ja kääntyi asiassa Sonyn puoleen. Kun projekti kaatui, niin Sony muutti lisälaitteen konsoliksi ja julkaisi PlayStationin. Nintendo putosi kehityksen kelkasta, mutta valtasi silti aikaisilla konsoleillaan pysyvän paikan monen videopelien ystävän sydämestä. Siksi Super Nintendon merkkipäiväkin on muistamisen arvoinen.

Hunter S. Thompson: Suuri hainmetsästys

Sekoilukronikka

Hunter S. Thompson: Suuri Hainmetsästys, artikkeleita, Sammakko 2010 (Sami Heino, Seppo Lahtinen, Kalle Lintunen ja Pekka Markkula suom.)

Hunter S. Thompson (1937-2005) oli amerikkalainen kapinallinen. Hän kehitti suureen suosioon nousseen gonzo-journalismin, jossa pantiin kaikki likoon kulloinkin käsiteltävänä ollutta aihetta käsitellessä. Tähän omistautumiseen kuuluivat usein alkoholi, huumeet ja muut päihteet. Elämä oli vauhdikasta ja kuluttavaa. Thompson sekoili eniten, mutta ehti silti löytää aikaa tuhansien artikkelien ja kirjojen kirjoittamiseen. Hän rustasi muun muassa Helvetin enkeleistä ja Yhdysvaltain presidentinvaaleista. Muitakin tempauksia riitti. 1970-luvulla hän pyrki erään amerikkalaisen pikkukaupungin sheriffiksi vaalilupauksella, jossa hän lupasi päällystää kaupungin kadut hevosenlannalla. Valinta jäi hiuskarvan päähän.

Suuri Hainmetsästys on eräs Thompsonin pääteoksista. Tämä 716-sivuinen suomennosjärkäle sisältää valtavan määrän artikkeleita Thompsonin uran varrelta. Pekka Markkula suomensi kirjan jo vuonna 1982, mutta silloin se nähtiin pätkittynä versiona. Uusi painos on alkuperäistekstin laajennettu ja suorasukaisempi laitos. Samalla mukaan on otettu uusia kääntäjiä.

Thompson kirjoitti ahkerasti aiemmin kapinalliseen mutta sittemmin laimentuneeseen Rolling Stone -lehteen. Hänen teksteistään tuli legendaarisia. Thompson oli muun muassa paikalla todistamassa, kun The Rolling Stones -yhtyeen konsertti Altamontissa päättyi verilöylyyn vuonna 1969. Fani kuoli, kun turvamiehiksi palkatut prätkäjengiläiset pistivät ranttaliksi.

Suuri Hainmetsästys sisältää Thompsonin artikkeleita 1950-luvulta 1970-luvun loppuun. Kirja alkaa verrattain kiltisti, kun kokematon Thompson analysoi politiikkaa ja urheilua. Tässä ollaan lähellä perinteistä journalismia. Seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä tekstit muuttuvat mielenkiintoisimmiksi. Amerikkalainen unelma vääristyy, kun huumeet ja hippikulttuuri astuvat näyttämölle. Idealismin kyllästämää vuosikymmentä seuraa kyynisyyden ja pettymysten aika. Samalla Thompsonin tekstit muuttuvat varauksellisiksi. Hän alkaa käsitellä yhä enemmän politiikkaa ja muuta likaista peliä.

Thompson edusti, ehkä tahtomattaankin, 1960- ja 1970-lukulaista anarkistista nuorisokulttuuria. Vietnamin sota, Richard Nixon, Kuuban ohjuskriisi, rock-musiikki ja muut asiat olivat elementtejä, joihin asialleen omistautunut lehtimies pystyi paneutumaan. Gonzo antoi mahdollisuuden sukeltaa pintaa syvemmälle. Sekoiluistaan huolimatta (tai niistä johtuen) Thompson kirjoitti valtavat määrät tekstiä. Hänen artikkelinsa ovat myös poikkeuksellisen laadukkaita, kuten Suuri Hainmetsästys -kokoelmasta käy ilmi. Niitä ei ehkä koskaan hyväksytä hyvän journalismin viralliseen kaanoniin, mutta Hunterin lahjoja ei voi kiistää. Uusi suomennos tekee kunniaa hänen elämäntyölleen ja nostaa hänen nimensä jälleen ajankohtaiseksi, niin kuin pitääkin.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com

John Keats: Yön kirkas tähti

Kirkkain tähti

John Keats: Yön kirkas tähti, kirjeitä, Teos 2010 (Kaisa Sivenius suom.)

Yön kirkas tähti sisältää 99 englantilaisen runoilijan John Keatsin kirjettä. Niiden mainiosta käännöksestä vastaa Kaisa Sivenius, jonka suomennos sekoittaa mainiosti uutta ja vanhahtavaa kieltä. Näin käännös tavoittaa alkuperäiskirjeiden 1800-lukulaisen tunnelman.

Keats kuoli nuorena, vain 26-vuotiaana. Hän sairasti tuberkuloosia ja päätyi kuolemaan Roomaan. Ikuiseen kaupunkiin hänet on myös haudattu. Yön kirkas tähti -valikoimaan kuuluu kirjeitä niin silloiselle rakastetulle Fannylle kuin runoilijan veljelle, Georgelle. Ne on valittu reilun kahden sadan alkuperäiskirjeen joukosta. Teksteistä välittyy nuorena kuolleen runoilijan epätoivo, kuoleman alituinen läheisyys. Keats oli romantikko. Eipä ihme, että romanttisuus välittyy runojen lisäksi kirjeistäkin. Kirjeiden punaisena lankana kulkee epäonnistumaan tuomittu rakkaussuhde Fannyyn. Rakkaus ja kuolema muodostavat kirjan pohjavireen.

Nyt käsillä oleva käännös on ajoitettu suurin piirtein samaan aikaan kuin Jane Campionin ohjaama Keats-elokuva, joka niin ikään on nimeltään Yön kirkas tähti. Sekin käsittelee Keatsin ja Fannyn suhdetta. Yön kirkas tähti -kirjan kirjeistä parasta antia ovat ehkä kuitenkin pitkät George-veljelle kirjoitetut kirjeet. George oli muuttanut Yhdysvaltoihin, joten runoilija kuvailee teksteissään yksityiskohtaisesti elinympäristöään ja muuttuvaa maailmaa. Tämä antaa kirjalle pontta. Esipuhe voisi tosin olla pidempi ja yksityiskohtaisempi. Keatsin elämästä lukisi mielellään enemmän, sillä kirjeet eivät paljasta kaikkea.

Keatsin kirjeet julkaistiin alun perin vuonna 1878. Ne olivat aikansa sensaatio, sillä teksti oli aikalaisille liian suorasukaista ja paljastavaa. Maailma on muuttunut, sillä nykylukijalle tekstit tuskin aiheuttavat vastaavaa reaktiota. On ikävää, ettei yksikään Fannyn Keatsille lähettämistä kirjeistä ole säilynyt. Niinpä rakkaussuhdetta kuvailevat tekstit jäävät yksipuolisiksi. Lukijan tehtäväksi jää kuvitella loput.

On hienoa, että nämä kirjeet on käännetty ja julkaistu. Keatsia(kään) ei ole käännetty suomeksi tarpeeksi. Kirjeet tulevat tarpeeseen, sillä runojakin on käännetty vain teoksiin Runoelmia (1917), Englannin kirjallisuuden kultainen kirja (1933) ja Tuhat laulujen vuotta (1974). Onkin korkea aika, että Keats nostetaan jälleen esiin. Lisää on myös luvassa, kun Leevi Lehdon kääntämä toinen Keatsin kirjevalikoima julkaistaan.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com

Jukka Viikilä: Runoja II

Vinksahtaneita runoja

Jukka Viikilä: Runoja II, runoja, Gummerus 2010

Nykyään on muodikasta kumarrella aiemman runouden suuntaan ja samaan aikaan ironisoida sitä. Jukka Viikilä on tässä suhteessa nykyaikainen runoilija. Hänen kirjansa viittaavat menneisyyteen tosin lähinnä vain nimiensä perusteella. Ennenhän oli tapana jättää ensimmäiset kaksi runokirjaa nimeämättä. Niinpä Viikilänkin esikoisteos oli Runoja ja sen seuraaja on tietenkin Runoja II.

Vanhahtavat nimet johtavat harhaan. Viikilän runot lähestyvät absurdia proosaa, sillä hänen kirjansa koostuvat pienistä tarinoista. Runoja-kirjassa kertomukset olivat vasta kehittymässä, mutta Runoja II koostuu melkein pelkästään tarinoista. Kirjakin on proosarunotyyliin paksu.

Viikilä kirjoittaa todellisuudesta, jossa kaikkea voi katsoa huumorilla. Siis ihan kaikkea, aina Idolsin kiiltokuvatähdistä tenniksen pelaamiseen asti. Esimerkiksi runo, jossa arvioidaan Peter Franzénin kykyä näytellä Hollywood-elokuvan ruumista, on hykerryttävä. Vitsikkyys tosin johtaa siihen, että Viikilää on välillä vaikea ottaa vakavasti. Silloin tekijä kuitenkin muistuttaa meitä, että aivan kaikki ei elämässä sittenkään ole leikkiä.

Voidaan tietysti vääntää peistä siitä, ovatko Viikilän tekstit lopulta runoja. Kirjoittaja itse on maininnut, pilke silmäkulmassa, lopettaneensa runojen kirjoittamisen. Hän on kutsunut runonimikkeellä julkaisemiaan tekstejä ”asiaproosaksi”. Runoja II on yhtä kaikki virkistävä tapaus kotimaisessa runokentässä. Se ei ole yhtä ryppyotsainen kuin useimmat julkaisuun asti pääsevistä runoista. Vitsiä ei kuitenkaan väännetä väkisin, vaan lukijan älykkyyteen luottaen. Elämmehän kuitenkin maailmassa, jossa kaikki pitää ottaa samanaikaisesti sekä huumorilla että mahdollisimman tosissaan. Vain niin voimme selvitä.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com

Roberto Bolaño: Kesyttömät etsivät

Juurettomuuden juuret

Roberto Bolaño: Kesyttömät etsivät, romaani, Sammakko 2010 (Einari Aaltonen suom.)

Tässäpä suomennos, jota on odotettu. Chileläissyntyinen Roberto Bolaño (1956-2003) on kuolemansa jälkeen noussut kovaan maineeseen. Hänen kirjalliset ansionsa on tunnustettu ja Bolañoa pidetään tällä hetkellä eräänä merkittävimmistä espanjaksi kirjoittaneista kirjailijoista.

Vuonna 1998 alun perin ilmestynyt Kesyttömät etsivät (Los detectives salvajes) on hänen läpimurtoteoksensa. On hienoa, että kirja on viimeinkin saatu suomennettua. Aiemmin muun muassa Arthur Rimbaudin runoja suomeksi kääntänyt Einari Aaltonen on tehnyt Bolañon kanssa hyvää työtä, vaikka pieniä virheitäkin on mukana. Aaltonen on tehnyt taustatyön mallikkaasti, kuten kirjan lopussa olevasta selitysosiosta ilmenee. Lopulliseen versioon on toisaalta myös jäänyt jonkin verran kirjoitusvirheitä.

Kesyttömien etsivien päähenkilöt ovat runoilijoita. He kuuluvat viskerealistit-nimiseen epämääräiseen runoryhmittymään. 1970-luvun Meksikossa perustetun viskerealismin tavoite on tietenkin sorvata runous uuteen uskoon. Tässä ei onnistuta, ja virallinen kirjallisuusinstituutiokin nyrpistää arvattavasti nokkaansa. Runoilijat päätyvät kuka minnekin.

Kaikkia kirjan sivuilla viliseviä hahmoja yhdistää juurettomuus. Chileläinen Arturo Belano, muunnelma tekijästä itsestään, muuttaa yhtenään maasta toiseen. Meksikolainen Ulises Lima puolestaan harhailee omalla tavallaan. Päähenkilöt eivät saavuta läpimurtoa kirjailijoina, vaikka romaanissa vilahteleekin tunnustettuja runoilijoita aina Nobelilla palkitusta Octavio Pazista lähtien. Bolañon vahvuus on uskottavissa henkilöissä. Vastaavasti tapahtumat menevät paikoin käsittämättömyyden puolelle.

Kesyttömät etsivät sisältää useita eri kerrontatyylejä. On päiväkirjaa ja eri hahmojen näkökulmista esitettäviä kuvauksia. Ne muodostavat sekamelskan, joka karkaisi vähänkään taitamattomalta kirjailijalta hallinasta. Vaan ei Bolañolta. Hän kutoo kokoon lähes 650-sivuisen romaanin, jossa ei loppujen lopuksi tapahdu yhtään mitään. Ja tapahtuu silti. Bolaño kuvaa elämää, elämiä, kaikessa rikkaudessaan.

Suomalaisnäkökulmasta romaanin kuvaama chileläis-meksikolais-espanjalainen todellisuus on erittäin kiinnostava. Espanjankielinen maailma on täynnä värejä, ääniä ja elämää. Kesyttömien etsivien kääntäminen ja julkaiseminen on todellinen kulttuuriteko. Toivottavasti Bolañoa saadaan suomeksi lisääkin.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com

Fjodor Dostojevski: Idiootti

Jykevä klassikko

Fjodor Dostojevski: Idiootti, romaani, Otava 2010 (Olli Kuukasjärvi suom.)

Uusien Dostojevski-suomennosten sarja jatkuu. Rikos ja rangaistus, Köyhää väkeä ja Peluri saavat nyt rinnalleen Olli Kuukasjärven tekemän käännöksen Idiootista. Lisää on luvassa. Fjodor Dostojevski on tietysti eräs vaikutusvaltaisimmista ja luetuimmista venäläiskirjailijoista, mutta hänen parhaiden kirjojensa uudelleensuomentaminen on nykyisissä kustannusoloissa silti hatunnoston arvoinen teko.

Idiootin pääosassa on köyhä ruhtinas Lev Nikolajevitš Myškin. Myškin on arkielämästä vieraantunut ja epilepsiaa pitkään sairastanut nuorukainen, joka saapuu kirjan alussa Pietariin. Sitä ennen hän on viettänyt pitkiä aikoja Sveitsissä. Saapumisesta alkaa tapahtumaketju, jonka keskiössä on ruhtinaan lapsellisuus. Hän tutustuu ihmisiin ja saa nopeasti sekä ystäviä että vihamiehiä. Uudet tuttavat jakautuvat kahtia: toiset pitävät oudosti käyttäytyvää Myškiniä pyhimyksenä, toiset puolestaan idioottina.

Kuten Dostojevskillä yleensä, kirjan näyttämönä toimiva Pietarin kaupunki on epämiellyttävä ja ahdistava paikka. Kuumuus tukahduttaa ja asunnot ovat loukkoja. Eipä ihme, että rikkaat pakenevat kesäisin maaseudulla sijaitseviin kartanoihinsa. Kaupungissa vilisevillä ihmisillä on harvoin puhtaita jauhoja pusseissaan. Myškin joutuukin tämän tästä ymmälleen joutessaan vastatusten ihmisten pahuuden ja ristiriitaisuuksien kanssa. Tässäkin Dostojevskin romaanissa on kristillinen pohjavire, eikä Idioottia ole turhaan pidetty pyhimystarinana. Sekään ei ole yllätys, että kirja on vanhahtavasta juonestaan huolimatta edelleen synkän ajankohtainen.

Käännös on erinomainen. Kuukasjärvi hallitsee dostojevskiläisen ilmaisun suvereenisti ja turhia poukkoilematta. Sanastoa on nykyaikaistettu tarpeeksi, mutta ei liikaa. Idiootti ei painele eteenpäin samanlaisella voimalla ja vimmalla kuin tekijän kenties tunnetuin romaani, Rikos ja rangaistus, mutta se on paljon hallitumpi. Ihmisten sisäisen ja keskinäisen psykologian kuvaajana Dostojevski on jälleen omaa luokkaansa. Dostojevski ei ole yhtä sisäsiisti kuin aikalaisensa Leo Tolstoi, mutta yhdessä he paljastavat 1800-lukulaisen venäläisen yhteiskunnan kaikki puolet. Molempia myös yhdistää syvä uskonnollisuus. Se, yhdistettynä kirjallisiin ansioihin, tekee Idiootista lukemisen arvoisen. Ajatuksia herättäviä kirjoja kun ei ole koskaan liikaa.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi[at]gmail.com

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Ville Hytönen (toim.): Poetiikkaa II

Poetiikkojen poetiikkaa

Vilja-Tuulia Huotarinen ja Ville Hytönen (toim.): Poetiikkaa II, esseitä, Savukeidas 2009

Nykyään vaikuttaa olevan valloillaan käsitys, että runoilijoiden pitää puhua runouskäsityksestään. Mitä kovempaan ääneen puhuu, sen parempi. Kokeellisen runouden esiinmarssi on aiheuttanut sen, että niin kokeelliset kuin ei-kokeelliset runoilijatkin kokevat tarvetta puolustaa omaa kirjoitustapaansa ja hyökätä toisia vastaan. Järkevät keskustelut ovat harvassa. ”Juupas, eipäs” -tyyppiset keskustelut ovat yleisiä kotimaisessa nykyrunoudessa.

Vilja-Tuulia Huotarisen (s. 1977) ja Ville Hytösen (s. 1983) toimittama Poetiikkaa II vastaa runouskeskustelun kasvavaan kysyntään. Edellinen, vuonna 2007 julkaistu ensimmäinen Poetiikkaa-teos otettiin avosylin vastaan. Nykyiset kädenväännöt eri runokäsitysten välillä olivat tuolloin vasta alkamassa. Ensimmäistä kirjaa luettiin myös kompaktin kokonsa ansiosta. Poissa olivat raskassoutuiset jaarittelut, tilalla tiivistetyt esseet. Poetiikkaa II jatkaa samalla hyväksi havaitulla linjalla. Pienikokoisella kirjalla on mittaa vain vähän reilut sata sivua.

Poetiikkaa II:n lyhyessä esipuheessa sanotaan, että kirja on tasapuolinen. Se ei pyri tuomitsemaan tai puolustelemaan ketään. Tällä kertaa runouskäsityksiään esittelevät Anna Halmkrona (1972-2009), Vilja Tuulia Huotarinen, Riina Katajavuori (s. 1968), Karri Kokko (s. 1955), Ville-Juhani Sutinen (s. 1980) ja Jouni Tossavainen (s. 1958). Kattaus on erikoinen, sillä kirjoittajista Halmkrona on Ville Hytösen keksimä hahmo ja Sutinen ilmoittaa omassa esseessään lopettavansa runojen kirjoittamisen.

Tekstien pääpaino on romantiikalla. Halmkrona, Huotarinen ja Katajavuori haikailevat perinteisemmän lyriikan perään. Sutinen julistaa runojen rustaamisen olevan turhaa. Kokko haluaa puolestaan häivyttää tekijän ja luoda Andy Warholin valmistaideteosten tyyppisiä kirjoja. Tossavaisen puheenvuoro on puolestaan pitkä, laidasta laitaan polveileva runo.

Poetiikkaa II tuntuu vanhan kertaukselta. Se ei pysty tuomaan runouskeskusteluun mitään olennaista uutta, olihan alkuperäisen Poetiikkaa-kirjan asettama rima varsin korkealla. On tietysti kiinnostavaa lukea runoilijoiden kirjoja ja vertailla niiden sisältöä tässä kirjassa esitettyihin argumentteihin. Totuus kuitenkin on, että runoa ei pidä teorioida tyhjäksi. Tärkein löytyy tekstistä.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com

Kulttuuri antiikin maailmassa

Yleisesti antiikista, yleistyksittä

Kulttuuri antiikin maailmassa, tietokirja, Teos 2009

Suomessa on viime vuosina ilmestynyt monia laadukkaita tietokirjoja. Tuntuu, että alalla on käynnissä todellinen nousukausi. Kulttuuri antiikin maailmassa on viimeisin lisä tähän jatkumoon. Se tutkii antiikin maailmaa, lähinnä siis Kreikkaa ja Roomaa, kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Kirjoittajia on lukuisia, muun muassa Jaakko Hämeen-Anttila (s. 1963), Juha Sihvola (s. 1957) ja Paavo Castrén (s. 1938). Paksu kirja koostuu lukuisista esseistä, jotka käsittelevät antiikin maailmaa laajalta alueelta.

Kulttuuri antiikin maailmassa yhdistää vakavuutta ja keveyttä. Siksi se vetoaakin varmasti sekä satunnaiseen että vaativampaan lukijaan. Vakavammalla puolella kuvataan esimerkiksi koulutusta ja uskontoa, kepeämmältä puolelta löytyvät muun muassa urheilu ja viihde. Esseet antavat lukijalle hyvän käsityksen antiikin maailmasta. Aikakauden rikkaassa, tähän päivään asti vaikuttavassa kulttuurissa riittääkin tutkimista. Kiitosta tekijät ansaitsevat etenkin kahdesta asiasta: ensinnäkin, teksti on helppolukuista ja mukaansatempaavaa. Toiseksi, asiavirheitä ei näytä olevan.

Kreikkalais-roomalaista kulttuuria ihaillaan yllä. Kulttuuri antiikin maailmassa ei sorru perusteettomaan ihailuun, vaan käsittelee aihettaan objektiivisesti ja monista näkökulmista. Pitää tietenkin muistaa, että monet kirjoittajista ovat avoimesti tunnustautuneet antiikin maailman ystäviksi. Kirja on silti ihailtavan puolueeton. Esimerkiksi ensimmäisillä vuosisadoilla Rooman valtakunnassa levinnyttä kristinuskoakin käsitellään yksinkertaisesti ilmiönä, jolla on mittava kulttuurihistoriallinen vaikutus.

Kulttuuri antiikin maailmassa on paitsi erinomainen lähdeteos, niin myös yleissivistävä lähtökohta antiikista kiinnostuneille lukijoille. Se jatkaa samalla hyväksi havaitulla polulla kuin samojen tekijöiden edellinen yhteisjulkaisu, Kirjallisuus antiikin maailmassa. Ei ihme, että tätä tietokirjaa pidetään yhtenä aihepiirinsä parhaimmista.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com

Matti Komulainen ja Pertti Leppänen: U:n aurinko nousi lännestä

Maanalainen tunnetuksi

Matti Komulainen ja Pertti Leppänen: U:n aurinko nousi lännestä, tietokirja, Sammakko 2009

Underground tarkoittaa maanalaista, harvojen tietämää. Mainstream tarkoittaa puolestaan valtavirtaa, yleisesti tunnettua. Tämä kirja näyttää, kuinka maanalaisesta tehdään valtavirtaa. Turun undergroundia käsittelevä tietokirja U:n aurinko nousi lännestä on yleistajuinen ja helppolukuinen teos. Se on selvästi suunnattu massoille, siis niille, jotka eivät underground-ilmiöstä mitään tiedä.

Underground, eli U, tunkeutui Suomeen 1960-luvun Yhdysvalloista. Sen puitteissa harrastettiin kokeellista poikkitaiteellista toimintaa. Underground virisi Helsingissäkin, mutta parasta taidetta tehtiin Turussa. Tästä on kiittäminen muun muassa Harro Koskisen (s. 1945) kuuluisia sikamaalauksia, Jarkko Laineen (1947-2006) kirjallista tuotantoa, Markku Innon (s. 1945) runoja ja M.A. Nummisen (s. 1940) musiikkia. U oli virallisesti olemassa vain muutamia vuosia 1960-luvun lopusta 1970-luvun alkuun, mutta se onnistui silti ravistelemaan kulttuurin ja yhteiskunnan kenttää.

Kuten sanottu, Turun Undergroundin juuret olivat Yhdysvalloissa. Esikuvia olivat muun muassa hipit ja jipit, beat-tyylin kirjailijat ja ylipäätään kaikki rapakon takana tapahtunut tuore kulttuurillinen toiminta. Kaikki oli kiinnostavaa ja kaikesta kiinnostuttiin. Näin oli etenkin siksi, koska tuolloinen Suomi eli pysähtyneisyyden tilassa. Yhteiskunta polki paikallaan, missään ei tapahtunut mitään. U:ssa vaikuttaneiden taiteilijoiden toiminta herättikin aikanaan melkoista närkästystä. Oli oikeusjuttuja ja pidätyksiä, kaikenlaista riehumista.

U:n aurinko nousi lännestä kertoo tarpeellisen taustoista, tapahtumista ja ihmisistä. Kirjasta jää kaupallinen vaikutelma. Se kertoo omaa kieltään siitä, kuinka virallinen yhteiskunta on hyväksynyt undergroundin, tehnyt siitä ja sen parissa työskennelleistä osan virallista kulttuuria. Kirja ei ole huono. Se on näppärä yleisteos aiheesta, josta on tätä ennen ollut olemassa vain lukuisia irrallisia kirjoitelmia. Toivoisi vain, että teoksessa reviteltäisiin enemmän.

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com

Markku Paasonen: Tulevassa maailmassa

Tulevasta maailmasta

Markku Paasonen: Tulevassa maailmassa, runoja, Teos 2010

Markku Paasosesta (s. 1967) puhuttaessa ei ylisanoja ole säästelty. Hän on koko runoilijanuransa ajan ollut arvostelu- ja myyntimenestys. Innokkaimmat ovat verranneet Paasosta Charles Baudelaireen (1821-1867), ranskalaiseen proosarunon taitajaan. Ei ihme. Paasonen nimittäin osuu parhaimmillaan hermoon, josta useimmat runoilijat voivat vain uneksia. Hänen kaikki viisi runokirjaansa ovat osoituksia siitä, että 1800-luvulla arvoonsa noussut proosaruno elää ja voi hyvin.

Vaikka proosaruno nousi 2000-luvun alussa suomalaisen runouden hallitsevaksi kirjoitustavaksi, Paasonen ei ole trendikirjailija. Häntä kannattaa luonnehtia uusvanhoilliseksi. Paasonen nimittäin kirjoittaa nykyaikaisella kielellä, mutta vanhanaikaisella tyylillä. Hänen edellinen kirjansa, Lauluja mereen uponneista kaupungeista, käsitteli merta ja meren ruumiillisuutta. Onkin vain luonnollista, että nyt kirjoitetaan uusiksi metsä. Tulevassa maailmassa -kirjassa luonto nähdään suurena ruumiina, joka synnyttää ja tuhoaa elämää.

Paasonen kirjoittaa maailmasta, jossa luonto ja teknologinen kehitys ovat sulautuneet yhteen. Sivuilla on käynnissä maailmanloppu. Se ei kuitenkaan ole kaiken päätös, vaan petaa pikemminkin uuden maailman syntymistä. Jotta tämä uusi maailma olisi mahdollinen, vanha on siivottava pois jaloista. Niinpä Tulevassa maailmassa -kirjan sivuilla vilisee teorioita, filosofeja, kirjailijoita ja kaikenkarvaisia merkkihenkilöitä, joita ollaan juuri panemassa maan multiin.

Paasosen runot ovat selvästi saaneet vaikutteita Samuel Beckettin (1906-1989) itseään toistavasta kielestä. Toisaalta Paasosen runsaat säkeet eivät ole läheskään niin riisuttuja kuin Beckettin minimalistiset lauseet. Tuloksena on ainutlaatuista runoutta. Tulevassa maailmassa on haave uudesta maailmasta. Samalla se on haave uudesta maailmasta, joka on monilta osin nykyisen kaltainen. Kirjan nimi viittaakin juutalaiseen sananlaskuun, joka myös toimii teoksen mottona: ”Tulevassa maailmassa kaikki on kuin nyt, vain hiukan toisin.”

Esa Mäkijärvi
esa.makijarvi(at)gmail.com

Poetry Jam Tallinn #3

Helsinki Poetry Connection

TIEDOTE 9.11.2010
JULKAISUVAPAA HETI

Rajatonta runoutta – suomalaisvirolainen runoilta Tallinnassa 10.12.2010

Kolmatta kertaa järjestettävässä Poetry Jam Tallinn -runoklubissa sukelletaan perjantaina 10.12. äänirunouden maailmaan. Tallinnan Cabaret Rhizome -teatterin (Kaarli pst. 9-19) lavalle nousee kello 20.00 alkaen yhteensä viisi runoilijaa. Illan aikana suomalaisista runoilijoista esiintyvät Henriikka Tavi sekä Karri Kokko. Virolaisista sanataiteilijoista lavalle astelevat Asko Künnap, Luulur sekä KreatiivRoomet. Juontajana toimii virolaisen runouden kääntäjänä tunnettu Hannu Oittinen.

Klubilla järjestetään myös open mic -osuus, jonka aikana yleisöllä on mahdollisuus päästä esittämään itse omia runojaan. Tilaisuuden järjestää Helsinki Poetry Connection yhteistyössä Suomen Viron instituutin, FILIn ja Nuoren Voiman Liiton kanssa.

Henriikka Tavi (s. 1978) on suomalainen runoilija. Hänen esikoisteoksensa Esim. Esa palkittiin Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnolla vuonna 2007. Tavin toinen kokoelma Sanakirja ilmestyi syksyllä 2010.

Karri Kokko (s. 1955) on suomalainen runoilija ja toimittaja. Parnassossa ja Suomen Kuvalehdessä työskentelevä Kokko on julkaissut lukuisia runokirjoja, joista tunnetuin on vuonna 2005 ilmestynyt Varjofinlandia.

Asko Künnap (s. 1971) on virolainen runoilija. Hän pyörittää Tallinnassa Rakett-mainostoimistoa sekä Näö Kirik -kustantamoa. Künnap on todellinen renessanssimies, sillä runojensa lisäksi hän tekee myös kuvataidetta sekä suosittuja lautapelejä. Suomeksi Künnapin runoja voi lukea Johnny Knigan julkaisemasta antologiasta Ajattelen koko ajan rahaa.

Luulur (oik. Jaan Malin, s. 1960) on virolainen runoilija. Hän on julkaissut seitsemän runokokoelmaa sekä useita äänirunolevyjä. Luulur on voittanut äänirunoillaan mm. vuoden 2009 Poetry Slam -kilpailut Tallinnassa sekä Viljandissa. Kotimaansa lisäksi Luulur on niittänyt kansainvälistä mainetta Poetry Slam -kilpailuissa mm. Berliinissä.

KreatiivRoomet (oik. Roomet Jakapi) on virolainen filosofi, runoilija ja muusikko. Hän on Kreatiivmootor-nimisen taiderock-yhtyeen laulaja. Hänen esityksiään voi kuunnella MySpace-sivuilta http://www.myspace.com/rjakapi sekä http://www.myspace.com/kreatiivmootor.

Lisätietoja:
Esa Mäkijärvi
GSM: + 358 40 55 66 263
esa.makijarvi@gmail.com

--

PRESSITEADE 9.11.2010

Piirideta luule – soome-eesti luuleõhtu Tallinnas reedel, 10. detsembril 2010


Reedel, 10. detsembril algab kell 20.00 Tallinnas Cabaret Rhizome'is (Kaarli pst 9-19) juba kolmas luuleklubi Poetry Jam Tallinn, kus seekord sukeldutakse häälutusluule maailma. Lava väisavad ühtekokku viis autorit: soome luuletajad Henriikka Tavi ja Karri Kokko ning eestlastest sõnameistrid Asko Künnap, Luulur ja KreatiivRoomet. Õhtut juhib eesti luule tuntud soomendaja Hannu Oittinen.

Pärast peaesinejaid on mikrofon kõigile avatud ning soovijad võivad kõlada lasta oma luulel.
Üritust korraldab Helsinki Poetry Connection koostöös Soome Instituudi, FILI ning Nuoren Voiman Liittoga.


Henriikka Tavi (s. 1978) on soome luuletaja. Tema debüütkogu "Esim. Esa" pälvis 2007. aastal ajalehe Helsingin Sanomat parima esikteose auhinna. Tavi teine luulekogu "Sanakirja" ilmus 2010. aasta sügisel.

Karri Kokko (s. 1955) on soome luuletaja ja toimetaja. Ajakirjades Parnassos ning Suomen Kuvalehti töötav Kokko on avaldanud mitu luulekogu, tuntuim neist on 2005. aastal ilmunud "Varjofinlandia".

Asko Künnap (s. 1971) on eesti luuletaja. Ta juhib Tallinnas reklaamifirmat Rakett ja kirjastust Näö Kirik. Künnap on tõeline renessansiinimene – peale luule tegeleb ta ka kunstiga ning loob populaarseid lauamänge.

Luulur (Jaan Malin, s. 1960) on eesti luuletaja. Tal on ilmunud seitse luulekogu ja mitu häälutusluuleplaati. Luulur on muu seas võitnud 2009. aasta luulevõistluse Poetry Slam nii Tallinnas kui Viljandis. Peale kodumaiste on Luulur tuntust kogunud ka rahvusvahelistel Poetry Slam võistlustel, muu hulgas Berliinis.

KreatiivRoomet (Roomet Jakapi) on eesti filosoof, luuletaja ja muusik. Ta on ansambli Kreatiivmootor solist. Tema esinemisi saab kuulata MySpace'ist aadressil http://www.myspace.com/rjakapi ja http://www.myspace.com/kreatiivmootor


Lisainfo:
Esa Mäkijärvi
+ 358 40 55 66 263
esa.makijarvi@gmail.com