Roger Federeristä

Edesmenneeltä David Foster Wallacelta julkaistiin juuri suomeksi kirjan verran esseitä. Kyseessä on kulttuuriteko, sillä haastavasti ja monipuolisesti kirjoittanut Wallace on eräs viime vuosikymmenien tärkeimmistä amerikkalaisista kirjailijoista. Seuraavat käännökset ovat jo toivottavasti suunnitteilla. Tommi Melender ruoti blogissaan tuoreeltaan Hauskaa, mutta ei koskaan enää -nimisen suomennosvalikoiman puutteita, mutta eräs tärkeä essee Melenderiltä jäi mainitsematta, nimittäin Wallacen kiinnostava kirjoitus tennispelaaja Roger Federeristä.

New York Timesissa vuonna 2006 julkaistu essee Roger Federer as Religious Experience on hyvä esimerkki DFW-nimellä faniensa keskuudessa tunnetun kirjailijan monipuolisista kiinnostuksen kohteista. Wallace vertaa tekstissään Federerin otteiden seuraamista uskonnolliseen kokemukseen. Hän kuvailee käkikellojen maasta tulevan urheilijan henkeäsalpaavia suorituksia ja nimittää niitä Federer-hetkiksi:  ”Seuraat nuoren sveitsiläisen pelaavan, kun leukasi loksahtaa lattiaan ja silmäsi laajentuvat. Ääntelehdit tuolloin tavalla, joka saa kumppanit tulemaan luoksesi toisista huoneista tarkistaakseen vointisi."

Eräs ystäväni vahvisti tarinallaan Wallacen sanat todeksi. Hän kertoi olleensa tyttöystävänsä kanssa lomalla ateenalaisessa hotellissa Federerin voittaessa ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen kerran Ranskan avoimet. Mestaruuden varmistuttua ystäväni lankesi hotellihuoneen television edessä polvilleen ja tuuletti tunteikkaasti. Huolestunut tyttöystävä riensi viereisestä huoneesta kysymään Federer-hetkeä koko olemuksellaan eläneen kumppaninsa vointia.

Poikkeuksellisten lahjakkuuksien, olivat he sitten urheilijoita tai vaikkapa muusikkoja, ympärille kerääntyy nykyään nopeasti joukko innokkaita seuraajia. He nostavat suosikkinsa jalustalle. Intomieliset kannattajat sortuvat pian asiaan vihkiytymättömältä huvittavilta tuntuviin ylilyönteihin, kuten Bob Dylanin laulujen sanoitusten vertaamiseen William Shakespearen kuolemattomiin värssyihin tai Federerin pitämiseen tenniskenttien runoilijana.

Sorrun itsekin suosikkieni lyhytnäköiseen ja yksisilmäiseen jumaloitiin esimerkiksi Bruce Springsteenin ja tämän merkinnän aiheena olevan Federerin kohdalla. Katson väitteiden heidän poikkeuksellisuudestaan pitävän paikkansa, mutta tietenkin vain jos keskitymme olennaiseen, eli heidän työhönsä. Kohtaamme toisinaan ihmisiä, jotka ovat lahjakkaita valitsemassaan ammatissa, mutta todelliset nerot ovat harvassa, nykyään huomattavasti harvemmassa kuin kehittymättömämmiksi käsittämillämme aiemmilla vuosisadoilla. Ylikansoitetun maailmamme miljardeista ihmisistä aniharva ansaitsee tulla kutsutuksi suureksi.

Voiko urheilija olla nero? Vastaaja on näkökannastaan riippuen tyypillisesti joko jonkin lajin intohimoinen seuraaja tai koko nykyisen urheiluinstituution katkera vastustaja. Wallace kirjoittaa: ”Kauneus ei ole kilpaurheilun tavoite, mutta ihmisen kauneus ilmenee hyvin korkeatasoisessa urheilussa. Sitä voi verrata suurin piirtein rohkeuden osoittamiseen sodassa."

Wallace tarkentaa puhuvansa ”kineettisestä kauneudesta”, siitä miten lihakset tekevät yhteistyötä saavuttaakseen taidokkaan suorituksen ja ottelun voittamisen tavoitteen. Edelleen DFW kommentoi, että kilpaurheilussa ihminen pystyy hyväksymään omaavansa hengestä erottamattoman ruumiin.

Roger Federer as Religious Experience -esseessä puhutaan Federerin pitkäaikaisesta arkkivihollisesta Rafael Nadalista. Kestävyydeltään eläimellinen Nadal on tyypillinen nykytennispelaaja, eli hän hallitsee vain muutaman asian hyvin siinä missä Federerin kaltaiset mailataiteilijat pystyvät parhaimmillaan mihin tahansa. Wallace kertoo katsomon puolelle siirtymässä olevan Federerin ja paraikaa pahasta loukkaantumisesta toipuvan Nadalin eroista:: ”Nadal, modernin takakentän voimatenniksen huippuunsa kehittänyt mies, kohtaa nykyisen pelin muuttaneen miehen, jonka monipuolisuus ja tarkkuus merkitsevät yhtä paljon kuin hänen jalkaliikkeensä ja nopeutensa, mutta joka saattaa olla haavoittuvainen ja pelätä espanjalaista vastustajaansa."

Federer ja Nadal ovat pelanneet vuosien varrella useita ikimuistoisia pelejä. Väkivahva mallorcalainen on voittanut suurimman osan kohtaamisista, mukaan lukien vuoden 2008 Wimbledonin turnauksen eeppisen viisieräisen loppuottelun, joka kesti jännittävien käänteiden jälkeen lähemmäs viisi tuntia.

Roger Federer as Religious Experience -esseessä yritetään määritellä Federerin neroutta: ”Huippu-urheilijan kauneutta on lähes mahdotonta kuvailla täsmällisesti. Tai kutsua esiin. Federerin kämmenlyönti on suuri elastinen ruoskanisku, hänen yksikätinen rystylyöntinsä voi tulla matalana, yläkierteellä tai kiertää oikealle – sen kierre on niin voimakas, että pallo muuttaa muotoa ilmassa ja osuu nurmeen noin polven korkeudella. Hänen syöttönsä on niin maailmanluokkaisen voimakas ja tarkka, ettei kukaan muu yllä lähellekään samaan; syöttöliike on notkea ja epäeksentrinen, ja se näyttäytyy (televisiosta katsottuna) vain ankeriasmaisena ruumiinliikkeenä mailan osuessa palloon. Hänen ennakointinsa ja kykynsä nähdä kenttä ovat yliluonnollisia, ja hänen jalkatyönsä on pelin parasta – lapsena Federer oli jalkapallolupaus. Kaikki tämä pitää paikkansa, mutta ei silti selitä mitään tai onnistu kuvaamaan tämän miehen seuraamisen kokemusta. Mikään ei vedä vertoja hänen tenniksensä kauneuden ja nerouden todistamiselle läheltä. Esteettisiä asioita täytyy kuvata epäsuorasti, puhua itsensä niiden ympäri – kuten Akvinolainen teki oman sanomattoman aiheensa kohdalla – määritelläkseen esteettisyyden sellaiseksi mitä se ei ole."

Lahjakkuus herättää kateutta, mutta ennen kaikkea se inspiroi. Federer teki yksipuoliseksi voimapeliksi muuttumassa olleelle tennikselle palveluksen tuomalla lajiin uusia tuulia. Samaan tapaan muiden elämänalueiden poikkeukselliset lahjakkuudet herättävät meissä halun kopiointiin ja uudistuksiin. Niin paljon olemuksestamme tulee itsemme ulkopuolelta, että Federerin kaltaisten suurmiesten ja -naisten ajatusten ja tekojen tarkasta opiskelusta voi olla ainoastaan hyötyä. Sveitsiläisen tennisässän kaltaiset nerot herättävät potentiaalimme ja saavat meidät tavoittelemaan suuria.

David Foster Wallace kirjoitti esseensä Roger Federerin pelatessa parasta tennistään. Sveitsiläinen on nyt 31-vuotiaana uransa ehtoopuolella. Hän on jo rikkonut kaikki mahdolliset ennätykset voittamalla 17 Grand Slam -pokaalia, 21 ATP 1000 -turnausta ja pitämällä maailmanlistan ykkössijaa hallussaan tätä kirjoitettaessa pian 300 viikkoa. Moni tenniksen ystävä arvostaa häntä enemmän kuin lajin Hall of Fameen hyväksyttyjä legendoja, kuten Andre Agassia, Björn Borgia tai Pete Samprasia. Federer on useimpien mielestä tenniksen kaikkien aikojen parhaita. Vuonna 2006, Wallacen julkaistessa esseensä, Federer ei ollut vielä valloittanut maailmaa. Urheilijan ura on kuitenkin lyhyt. Hieman päälle kolmekymppisen sveitsiläisen odotetaan, pelätään ja toivotaan laittavansa tennismailansa naulaan, vaikka hän jaksaa vielä toistaiseksi antaa karvapallolle kyytiä.

Federer on todennut haluavansa osallistua Brasilian Riossa järjestettäviin vuoden 2016 kesäolympialaisiin, vaikka se merkitsisi paluuta eläkkeeltä. Tulevan turnauksen järjestäjät hieroivat todennäköisesti uutisen kuultuaan tyytyväisinä käsiään. Me poikkeuksellisen lahjakkuuden sellaisen nähdessämme huokaisimme puolestaan helpotuksesta saadessamme seurata FedExiksi ja Swiss Maestroksi kutsutun maailmanluokan tennispelaajan otteita vielä muutamia vuosia.