Jackson Pollockista (2)

Abstraktia ekspressionismia edustanut Jackson Pollock ilmentää abstraktin maalaustaiteen parhaita puolia. Hänen parhaat työnsä ovat energianpurkauksia, joiden voima on kenen tahansa havaittavissa, vaikka ne eivät kuvaakaan selvästi mitään tiettyä asetelmaa, esinettä, hahmoa tai asiaa. Pollockin viime vuosisadan puolivälissä tekemät maalaukset, kuten Autumn Rhythm ja Number 1, ovat säilyttäneet huomattavan sisäisen energiansa, vaikka trendit ovat vaihtuneet vuosikymmenten saatossa.

Pollockin tiedetään hakeneen vaikutteita psykoanalyytikko Sigmund Freudin ajatuksista. Itävaltalaisen Freudin alitajuntaa käsittelevät kirjoitukset vaikuttivat amerikkalaisen käsitykseen itsestään taiteilijana. Pollock kehitti yleisessä käytössä edelleen olevan teorian, jonka mukaan kaikki aito taide oli lähtöisin alitajunnasta. Hän väitti, ettei ollut maalatessaan siitä mitä tekee tietoinen. Kommentti tuo mieleen hänen hengenheimolaisensa, kuten 1900-lukulaisen taidemaalarin Francis Baconin, joka väitti olevansa lahjaton, mutta kyvykäs vastaanottamaan ulkopuolelta lähetettyjä viestejä.

Pollock kehittyi taiteilijana omimmilleen 1940-luvun lopussa. Kokeiltuaan useita tyylejä hän kehitti toimintamaalauksen (action paintingin), jossa hän kaatoi tai roiskutti maaleja lattialle asettamalleen suurelle kankaalle. Hän kuunteli yleensä työskennellessään jazzia, koska sen hallittu improvisaatio muistutti hänen yllättävää tapaansa maalata. Näennäisen sattumanvaraisella metodilla syntyi muutamassa vuodessa vaikuttavaa taidetta. Pollock itse kiteytti työskentelytapansa seuraavasti: ”Kun maalaan, olen tietoinen siitä, mihin pyrin. Pystyn kontrolloimaan maalin virtausta: sattumaa ei ole olemassa.”

Abstraktin maalauksen synnystä ja kehityksestä saa perustiedot tutustumalla Harley Hahn Art Centerin aihetta käsittelevään esseeseen. Sivulla todetaan: ”1800-luvun loppuun asti käytännössä kaikki maalaukset olivat kuvailevia. Taiteilijat maalasivat selkeästi ja ihmiset odottivat tietynlaisia kuvia.” Aiheet muuttuivat myöhemmin vähemmän selkeiksi. Abstraktin maalauksen uranuurtajien, kuten Wassily Kandinskyn, Jackson Pollockin ja Mark Rothkon, parhailla maalauksilla on yksi ainoa perimmäinen tarkoitus: tunkeutua katsojan alitajuntaan. Kandisky, Pollock ja Rothko käyttivät Freudin keksimää alitajuntaa hyväkseen taiteessa.

Toimintamaalauksen synty herätti etenkin 1940- ja 1950-luvuilla huomattavaa vastustusta. Suomessa Oiva Pollari kirjoitti eräästä näyttelyssä esillä olleesta Pollockin maalauksesta: ”Omasta puolestamme kieltäydymme ehdottomasti pitämästä tällaista taiteena, sillä jos se kuitenkin sitä on, silloin myöskin kaatuneen mustepullon tahra pöytäliinalla on taidetta!” Vastaavia reaktioita syntyi kaikkialla taidetta seuraavassa maailmassa. ”Kuka tahansa pystyisi samaan” -tyyppiset julistukset alkoivat vähitellen kuvata suurinta osaa modernista taiteesta. Samanlaisia ajatuksia voi herättää itsessään vierailemalla nykytaiteen museossa Kiasmassa.

Pollockin parhaat maalaukset syntyivät melko lyhyessä ajassa, vuodesta 1947 vuoteen 1950, ja laajalevikkisessä Life-lehdessä vuonna 1949 julkaistu ylistävä artikkeli johti hänen äkilliseen läpimurtoonsa taiteilijana. Reaktiona menestykseensä Pollock hylkäsi hänet kuuluisaksi tehneen toimintamaalauksen ja alkoi juoda vaarallisia määriä. Taiteilija oli lähteiden mukaan taitavimmillaan ollessaan juomatta, mutta epäonnistumisen pelko sai hänet tarttumaan pulloon.

Vuonna 2000 ensi-iltaan tuli Pollock, pienellä budjetilla tehty elokuva maalarin elämästä. Nimihahmoa näyttelee siinä myös ohjauksesta vastaava vaikuttava Ed Harris, joka sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden. Oscar-patsaan elokuva voitti parhaasta naissivuosasta. Pollockin vaimoa ja taustavoimaa Lee Krasneria esittävä palkittu Marcia Gay Harden on hänkin elämänsä vedossa. Jackson Pollock: An American Saga -kirjaan pohjautuvassa filmissä Pollock esitetään stereotyyppisenä työnsä edustajana, eli itsekeskeisenä ja mielenterveytensä kanssa tuskailevana miehenä, joka purkaa työskentelemättömyyteen liittyvän ahdistuksen väkivaltaan ja juomiseen.

Mielenkiintoista kyllä, Harris teki itse kaiken elokuvassa nähtävän maalauksen. Näyttelijä sisäisti täydellisesti Pollockin energisen työskentelytavan, joka oli kaikesta päätellen äärimmäisen kuluttava. Se johti ennenaikaiseen loppuun. Luomisvoimansa menettänyt Pollock kuoli autokolarissa 44-vuotiaana elokuun 11. päivänä vuonna 1956. Ylinopeutta ja alkoholin vaikutuksen alaisena ajanut taiteilija menetti avoautonsa hallinnan ja sinkoutui törmäyksen jälkeen pää edellä puuhun. Onnettomuudessa menehtyi myös kyydissä ollut Edith Metzger, mutta ajajan rakastajatar Ruth Kligman selviytyi lähes vammoitta.

Viime vuosikymmeninä väittely Pollockin merkittävyydestä on jatkunut. Esimerkkinä voidaan käyttää Norman Rockwellin vuoden 1962 satiirista maalausta The Connoisseur, jossa pukuun sonnustautunut mies seisoo Pollockin töitä muistuttavan kuvan edessä. Moni on edelleen sitä mieltä, että toimintamaalaus nousi maailmanmaineeseen sattumalta, mutta samalla yhä useampi pitää sen uranuurtajaa suuressa arvossa. Totuus on katsojan silmässä.